Sunnuntaipäivän ruokana oli quesadilloja. Nämä ovat minulle melko uusi tuttavuus, mutta ensimmäisen kerran koekeiltuani ihastuin oitis. Vaihtelua tavallisiin tortilloihin.

Tällä kertaa täytteenä oli kanaa, ananasta, punasipulia, tuoreita herkkusieniä, aurajuustoa, juustoraastetta, salsakastiketta ja ruohosipuli-tuorejuustoa. Ruskistetaan kana ja pilkotaan muut täytteet pienehköiksi kuutioiksi. Levitin tortillalätyn päälle ensin tuorejuustoa( voi jättää poiskin, mutta mielestäni antaa mukavaa makua) ja salasakastiketta ohuen kerroksen. Ripottelin myös hieman juustoraastetta. Sitten vaan täytteet päälle ja juustoraastetta oman maun mukaan. Toiseen tortillalättyyn levitin myös tuorejuustoa ja salsakastketta ja painelin kevyesti täytetyn lätyn päälle. Quesadillat voidellaan öljyllä ja paistetaan kummaltakin puoleta paistinpannulla kunnes täyte on sulannut ja tortillan pinta on kauniin ruskea. Itse olen puolittanut tortillan ennen paistamista,jolloin sitä on helpompi siirrellä ja käännellä pannulla.

Maistuu erittäin hyvälle tuoresalaatin kera.

Tämä kuva on otettu aiemmin, mutta melkein samat täytteet, NAM